Kansanedustaja ihmisten ja
kansalaisjärjestöjen linkkinä


1. Edustaja kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen palveluksessa

Kansanedustajan rooli on muuttumassa voimakkaasti tai on oikeastaan jo muuttunut. Kansanedustaja ei ole mikään lupauksia jakeleva superihminen vaan samanlainen kansalainen kuin muutkin sillä erotuksella että hänellä on oikeus ja velvollisuus käyttää työaikansa yhteisten asioiden pohdintaan ja selvittämiseen.

Eduskunnan lakeja ja asetuksia säätelevä tehtävä ja budjetteja hyväksyvä elementti säilyy mutta yhä enemmän edustaja on eräänlaisessa keskustelevan kansalaisen roolissa alueensa ihmisiin päin. Kun entisessä maailmassa kansa valitti ja purnasi kansanedustajan lupaillessa ja pitäessä palopuheita, niin nykymaailmassa kansanedustajan tulisi olla enemmän kansalaisjärjestöjen palveluksessa. Hänen pitää olla yhteydessä erilaisiin kansalaisryhmiin ja ihmisiiin.

Eduskunta ei ole enää mikään suuri foorumi, jossa asiat päätetään ja jonne edustaja tulee tuntien valitsijoidensa katseet niskassaan. Sähköinen tiedonvälitys antaa edustajalle mahdollisuuden keskustella valitsijoittensa kanssa reaaliaikaisesti erilaisissa sähköposti- ja internetyhteyksillä.

 

2.Ylikansallisten yhtiöiden valtaa vastaan

Tällä hetkellä monia meidän elämäämme vaikuttavia asioita päätetään hyvinkin kaukana meistä - ensisijassa yhä keskittyvämmissä monikansallisissa yhtiöissä, maailmanpankissa, G7 -maiden kokouksissa, Gatt-neuvotteluissa ja tietenkin Euroopan Unionissa. Kansalaisyhteiskunnan ihmiset tarvitsevat kansanedustajia keskustelemaan heidän kanssaan, kuinka voisi toimia missäkin tilanteessa.

Edustajan pitää tuoda tietoa ihmisille ja kansalaisryhmille mahdollisuuksista, asioiden tilasta jne. Tarpeen vaatiessa kansanedustajan on tuettava ihmisiä heidän oikeuksissaan tai hän voi jopa kannustaa kansalaisia boikotteihin ja kansalaistottelemattomuuteen.

 

3. Eduskuntaa tarvitaan

Euroopan Unioni on ollut jo pitkään meidän toimintaympäristömme. Koska nk. alueiden (=maakuntien) Eurooppa ei todennäköisesti pitkään aikaan korvaa kansallisvaltioita, ehkei koskaan, niin Suomen Eduskuntaa tarvitaan entistä enemmän. Tietyissä asioissa on taisteltava suuremman kansallisen määräysvallan puolesta.

Mielestäni maatalous on vallan hyvä esimerkki siitä miten Unioni voi tuoda hyvää eli luoda painetta maatalouden ympäristöä säästävään uudistuslinjaan kaikissa jäsenvaltioissa ja pahaa eli liian Brysselistä säädelty maataloustuki alkaa välillä saada surkuhupaisia piirteitä, kun Brysselistä pitää saada lupa mennä hieman myöhemmin pellolle.

 

Sivun alkuun


· Työpaikoista
· Luomutuotannosta
· Kansanedustajan roolista
· Hyvinvointipalveluista
· Vihreästä tulevaisuudesta
· Maatalouden ympäristötuista